Voisin kirjoittaa pitkät lässytykset taas siitä, kuinka en vain ehdi tai/ja jaksa kirjoittaa mitään, kuinka laihdutuksestani ei tule mitään ja "MUTTA päätänpäs tässä nyt taas ottaa itseäni niskasta kiinni"-jututkin on niin turhia. Vaikka kirjottaisin mitä, ei se siltikään poista sitä tosiasiaa, etten jaksa petrata laihdutukseni suhteen yhtään mitenkään. Enkä jaksa edes yrittää tsempata itseäni. Nekin jutut tuntuvat niin hirveän tyhmiltä, lupauksia itselleni, joita en kuitenkaan pidä. Ja kaikista tyhmintä on se, että ne ovat täällä kaikkien luettavissa (mitäs kirjotan julkista blogia) ja samalla nolaan itseni täysin.

Olin nyt erään rakkaan ihmisen luona, perjantaina menin ja tänään aamupäivällä tulin. Perjantai meni ihan ok:sti. Söin karkkia, yhden 100g:n pussin ja kaverin karkeista ja niillä spagettia. Enpä muista mitä muuta. Eilen oltiin kauppakeskuksessa, siellä käytiin kiinalaisessa syömässä. Se oli aika erikoista. En kauheasti tykännyt, mutta kuitenkin söin. Normaalisti en edes maistaisi. Ja sitten pieni pyörremyrsky Spice Ice:sta ja pieni pääsiäiskarkkipussi, joka alennuksessa oli.

Illalla vielä söin kaverin karkkeja. Ei tullut niin paljon syötyä kuin yleensä tuon samaisen henkilön kanssa tulee syötyä. Yleensä meillä on hervottomat määrät kaikkea mässytettävää ja me ravataan kokoajan kaupassa lisää ja lisää ostamassa.

Tänään aamulla ennen kotiin lähtöä söin kauraleivän. Ja kotiin tultaessa pileet pystyyn; bounty, puffet-jäätelö, toffeevanukas, semmonen tonnikalajuttu miksi sitä sanotaan. Eihän noi nyt paljon ole, mutta kun kaiken syö kerralla.

Ostin alennuksesta kirjan 'Euroopan pehmeimmät huulet', joka kertoo ahmimishäiriöisestä tytöstä. Vielä en oo kauheasti ehtinyt lukea, mutta ihan luettavalta vaikuttaa.

Mä haluaisin päästä pois tästä ruokahelvetistä. Masennuksesta olen jo alkanut nousemaan ja se on hyvä juttu ja olen ylpeä itsestäni, etten ole antanut itseni vain vetää kaikkea ranttaliksi ja valua takaisin pohjalle. Syömisongelmat ovat vaan juurtuneet niin helvetin tiukasti kiinni. Ja musta tuntuu, ettei kukaan tai mikään voi mua auttaa.

Tuntuu kuin mä olisin jotenkin tässä kiinni, mudassa, suossa. Uppoan paskaan. Tai no oikeastaan kaloreihin ja läskiin, ihraan. Tuntuu, ettei mua enää voi mikään pelastaa.

Masennuksesta nouseminen on ollut huomattavasti helpompaa. Masennuksesta pääseminen on vain tarvinnut voimaa ja päätöksiä. En enää viillä, en enää vedä lääkkeitä, EN ENÄÄ JUMALAUTA ANNA ITSENI VALUA SINNE POHJALLE. Repsahduksia on ollut, viiltämisen suhteen. Ja aluksi se viiltäminen ja muu itsensä vahingoittaminen loppui siksi, koska lupasin eräälle rakkaalleni, etten tee niin enää. Piti ajatella, että en voi tehdä itselleni niin, koska jos teen, niin rakkaanikin tekee itselleen. Sitten kun meillä oli yhdessä vaikeaa, otin sen vahvemman roolin ja itse oikeasti aloin uskomaan sanoihini, että tulevaisuus on oikeasti edessä päin, mulla on mahdollisuudet vielä vaikka mihin, samoin rakkaallani. Kaikki on mahdollista. Ja olen niissä päätöksissä mielestäni pysynyt erittäin hyvin.

Toivon, että olisipa syömishelvetistä pääseminen yhtä helppoa. Mutta tää ei ole. Tai sitten en vain ole kärsinyt tarpeeksi kauan. Sitten en vain ole valmis vielä nousemaan tästä kaikesta. Tai sitten en vain tosissani halua tätä vielä. Luulen ja kuvittelen, etten halua mitään muuta, kuin sitä, että olisin hoikka. Mutta jos en siltikään halua tosissani, tarpeeksi?

Ahmimisesta on puhuttu niin ravitsemusterapiassa kuin omassa terapiassa. Äidille on soitettu, herkkuja on käsketty vähentää, vaaka on viety, neuvoja on annettu, parannusehdotuksia jaeltu. Siltikään mistään ei tule mitään. Mikä tässä mättää?

Kaikki kuitenkin loppujen lopuksi on musta lähtöisin. Ei kukaan mua voi auttaa, jollen tahdo apua, jollen tahdo parantua, jollen tahdo päästä ylös. Niin se on ainakin masennuksen kanssa. Mutta tahdonko mä nousta? Mä tahdon olla hoikka. Mä tahdon olla hoikka, hoikka, hoikka. Enkä tällainen hirviömäinen mammutti ihrojeni kanssa. Mutta mitä jos hoikkuus ja terve elämä eivät olekaan sama asia? Jos mua ja muita ihmisiä vain kokoajan huijataan, että hoikka elämä ja terveelliset elämäntavat. On totta, että lihavuus ja ylipaino aiheuttavat kakkostyypin diabetestä ja diabetes ties mitä muuta, suonet tukkiutuu ja mun sisuskalut on ihran peittämiä. Mutta mitä jos silti onkin niin, että hoikkuus ja terve elämä ovat erillään? Mua on huijattu ajattelemaan, että hoikkuus ja terve elämä ovat se sama ja niihin pitää pyrkiä. Voihan olla terve elämä, vaikkei hoikka olisikaan.
Tiedän, että 20 kilon ylipaino 16-vuotiaalle on paljon. Mutta miksen silti kiloistani huolimatta voisi olla oikeutettu hyvään elämään, iloon ja hyvään itsetuntoon?

Mä en ole tuota ennen tajunnut. Mulle on hoettu, että mun painosta ollaan huolissaan ja mun pitäisi laihduttaa ja mä olen lihava lihava ylipainonen ylipainonen, sä sairastut sä sairastut ja kuolet onko sitten hyvä. No olenkin ajatellut aina että kuolen vittu muutenkin niin miksi edes yrittää. Miksen voisi vaan nauttia niistä kaikista herkuista nyt tän ajan kun elämän. Kun kerran joka tapauksessa helvetti kuolen. Ihan sama, kuolen sitten vaan pois. Sairastun ja kuolen. Okei, kuoleehan sitä muutenkin.

Hmmm. En tiedä saako tästä mun tekstistäni yhtään mitään selvää, mutta tämän kirjoituksen kirjoittaminen on ollut mulle harvinaisen terapeuttista.

Mutta, nyt pitäisi ehkä miettiä, että miten tästä eteenpäin?

Mä en yritä tarpeeksi. Jos ollenkaan edes yritän. Kaveri otti musta kuvia. En näyttänytkään niin lihavalta kuin olen kuvitellut. Olen kuvitellut itseni isoksi, isoksi hehtaarikokoiseksi läskipalloksi. Mutta nyt tajusin, etten ehken olekaan ihan sellainen.
Ja sitä paitsi! Ostin eilen H&M:stä kokoa 38 olevan pitkän neuletakin! Ja se meni kiinni, eikä sitä paitsi purista mistään! Vaikka vittu painan 93kg.

Mä yritän rueta syömään kunnon ruokaa. Mun pitää nyt yrittää. Ottaa ravitsemusterapeutin neuvot tosissani.

Mä alan syömään aamupalan. Sitten syön koulussa. Ja koulun jälkeen syön jotain terveellistä purtavaa. Ja sitten syön kotona jotain TERVEELLISTÄ. Teen vaikka itse itselleni jotain. Käyn kaupassa ostamassa nuudeleita tai jauhalihaa tai makaroneja tai jotain. Siitä lähdetään. Ei mitään muuta. Ei mitään liikuntavelvotteita, teen silloin kun haluan, niin paljon kuin jaksan tai haluan. Ei mitään kieltolistoja, ei mitään lakkoja. Ei mitään neuvoja ei mitään sääntöjä. Nyt vain aluksi se, että syön viisi kertaa päivässä JOTAIN terveellistä.

Tällä mennään.

Pidän peukkuja itselleni.